maanantai 22. elokuuta 2011

...

Olin ajatellut kirjoittaa uuden tekstin,
kun silmiini osui luonnos,
jonka olen kirjoittanut huhtikuun lopussa.
Koskaan se ei nähnyt päivän valoa,
sillä kävi niin kuin epäilinkin
enkä palannut äitiyspolilta kotiin tekstiä julkaisemaan.

Siitä on neljä kuukautta.
Miten aika menee niin nopeasti?


*****
"Vähiin käy, aika nimittäin.
Miten tämä menikin näin nopeasti?
Olin ajatellut tällä kertaa pitää jonkin moista odotuspäiväkirjaa
tai ainakin kirjailla tänne enemmän,
mutta niin se vaan aika meni.
Pitkä talvi on saanut sellaisen olon,
ettei oikein meinaa muistaa että on jo huhtikuun puoliväli.
Ja mitäpä sitä olisi sanonut;
mikäs tässä on ollessa.
Virallinen äitiysloma alkoi jo viikkoja sitten,
ainakin siis töiden puolesta,
mutta opikelujen osalta lopputyötä joudun pakertamaan aina synnytykseen asti.

Aika mahan kanssa on mennyt mukavasti,
vaikka liian pieni se on taas
ja pieni on kuulemma sen asukaskin.
Äitiyspolinkontrolleissa tulee ravattua,
muttei samalla jännityksellä kuin edellisessä raskaudessa.

37+0

Eilen oli ensimmäinen päivä,
kun minulla oli edes hetken sellainen olo että voisi tulla jo. Mrrr.
Ja tuntui että mieskin ärsytti, kun ei vaan ymmärrä.
Onneksi se meni nopeasti ohi. :D
Nyt on taas super hyvä olo, mahoineen päivineen.

Valmistelut on siinä vaiheessa,
että kaikki on vauvaa varten aikalailla valmista.
Korisänky, rattaat, kaukalo & jalusta.
Hoitopöydänkin olen juuri kasannut.
Pientä vaattetakin on kertynyt,
vaikka olin alunperin ajatellut,
ettei ihan pienimpiä kokoja paljoa tarvita.

Nyt kuitenkin näyttäisi,
että tämä kaveri tulee syntyessään olemaan siskoaankin pienempi
-tiedä sitten paljonko arviot tällä kertaa heittää.
Luulisi niiden äitiyspolilla ottavan huomioon esikoisen koonkin,
mutta saa nähdä miten käy..."
*****

Nyt tiedetään jo miten kävi.
Ei silloin tullut mieleenkään, että jotain olisi oikeasti vialla.
Eikä tuon koon osalta ollutkaan,
taas vauva paino puolikiloa arvioitua enemmän.
Eihän sitä ajatellut että jotain muuta olisi,
eihän ultrassikaan ollut huomattu mitään.

Viimeisen neljän kuukauden aikana
on paljon tullut ihmisten kanssa puhuttua
pojan sairaudesta ja sairaalajutuista.
Vähemmän ovat ihmiset kuulleet siitä tärkeimmästä,
eli pojasta itsestään.
Lyhyellä kuvauksella
poika on rauhallinen ja super tyytyväinen!
Ihan niin kuin oloni jo mahankin kanssa.
Kunnon itkua/huutoa kuullaan harvoin ja hetkellisesti
 lähinnä kun on kuuma
tai kun jätkä säikähtää.
Mitä tapahtuu yllättävän usein.
Itku tulee mm. kun äiti aivastaa.
Silloin menee suu aivan alaspäin,
alkaa pieni ylähuuli väpättää ennen kuin itku tulee.

Likka oli aina menossa johonkin,
silloinkin kun ei vielä osannut.
Ja oli rohkea kuin mikä
Yhtä erilainen kuin siskonsa luonteeltaan,
 on poika myös kooltaan.
Painoa 3kk vanhana
yhtä paljon kuin siskollaan puolivuotiaana.

Vaikka paljon on samaakin.
 

perjantai 19. elokuuta 2011

Hyvin menee, mutta menköön...

Halusin vain sanoa, että meille kuuluu hyvää.
Vuorokaudessa vain on liian vähän tunteja. ;)

Syksyn rutinit on taas alkanut pyöriä,
mies on aina töissä, työmatkoilla tai työmaalla (omalla).
Minä lasten kanssa.
Oma talo on nyt siinä vaiheessa,
että viimeistä viedään ja kiirettä pitää.
Muuttokin jo häämöttää.

Pojan kontrollit on nyt todella paljon harvemmin,
kahteen viikkoon ei olla käyty ollenkaan.
Ja hyvin menee!
Paljon, paljon paremmin kuin aluksi oli odotus.
Tällä hetkellä pojasta ei mitenkään voisi huomata,
että hänellä mikään edes on!